Mi­kä es­pe­ran­to on?

Esperanto on puolalaisen L.L.Zamenhofin vuonna 1887 julkaisema suunnitelmakieli. Hänen ajatuksenaan  oli kehittää kieli, jolla kaikki ihmiset voisivat kommunikoida keskenään äidinkielestään riippumatta. Yli satavuotisen historiansa aikana esperanto on kehittynyt ja monipuolistunut – käytön myötä, kuten muutkin kielet. Se on vivahteikas ja ilmaisukykyinen kieli, joka palvelee käyttäjäänsä kaikissa elämäntilanteissa.

Esperanton arvomaailmaa kuvaa esperanton maailmankongressissa 1996 hyväksytty Prahan julistus, joka korostaa kaikkien kielten tasa-arvoa ja niiden säilyttämisen tärkeyttä. Esperantonkielinen kulttuuri ja esperanton harrastajien tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden kohdata eri maista tulevia ihmisiä tasavertaisella pohjalla.

Vuosittain eri puolilla maailmaa järjestetään toista sataa konferenssia ja tapaamista. Niistä suurimman osanottajajoukon kokoaa maailmankongressi. Myös nuorisojärjestöllä on säännöllisiä tapaamisia. Yksi vanhimmista esperanton erityisjärjestöistä on näkövammaisten yhdistys LIBE (Ligo Internacia de Blindaj Esperantistoj).

Esperanton alkuperäinen ja käännetty kirjallisuus on laaja. Vuosittain ilmestyy 300 nimikettä. Huomattavimman suomalaisen kirjallisuuden käännökset ovat Seitsemän veljestä sekä jo toisena painoksena ilmestynyt Kalevala ja muumikirja Näkymätön lapsi.

Yli sata esperantonkielistä lehteä ilmestyy säännöllisesti. Näkövammaisten lehteä Esperanta Ligilo on julkaistu jo vuodesta 1904 alkaen. Toistakymmentä radioasemaa lähettää ohjelmaa esperantoksi. Esperantoa osaavalle avautuvat ovet maailmalla: esperantonuorten Pasporta Servon avulla voi yöpyä ilmaiseksi lähes sadassa maassa. Yhteinen kieli ja yhdistävä aate rikastuttavat kaikkia kansainvälisiä suhteita. Yleensä esperantisteilla onkin tuttuja ympäri maailmaa.

Kansainvälisten yhteyksien kieli           

Esperanto oli monissa maissa oli monissa maissa näkövammaisten kansainvälisten yhteyksien kieli, erityisesti ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana. Yleensä näkövammaiset eivät osallistuneet oppikoulutasoiseen koulutukseen missään maassa eivätkä näin saaneet tilaisuutta opiskella muita vieraita kieliä. Siksi esperanton avulla voitiin luoda kansainvälisiä yhteyksiä ja sen avulla keskustella sokeiden olojen  kehityksestä kussakin maassa: opetuksesta, ammattiopetuksesta, työn saannista, musiikin harrastuksesta, järjestötoiminnan kehityksestä ja poliittisiin päättäjiin vaikuttamisesta.

Esperantokielen ansioksi on sanottava sen merkitys näkövammaisten ja näkövammaisjärestöjen maailmanlaajuisen yhteistyön käynnistymiselle. Ne naiset ja miehet, jotka Prahan esperantokongressissa 1921 päättivät perustaa näkövammaisten kansainvälisen esperantoyhdistyksen, eivät aavistaneet miten merkittävän yhteistyöorganisaation he saivat aikaan näkövammaisten tiedonsaannin ja sosiaalisten olojen kehittämiseksi Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.  Tämä yhteistyö edisti kansallisten näkövammaisyhdistysten tavoitteita luoda palveluja näkövammaisille.

Esperanto toimi pohjoismaisten järjestöjohtajien yhteistyön kielenä 1920- ja 1930-luvulla. Monet suomalaiset näkövammaistyön veteraanit hakivat esperanton avulla muista maista tietoa oman maan näkövammaistyön kehittämiseksi. Järjestöjohtajat osallistuivat myös esperantokongresseihin ja välittivät kongressien osanottajille tietoja ja kokemuksia näkövammaispalveluista.  Suomalaisista näkövammaistyön veteraaneista voidaan mainita veljekset kirjailija John Bergh ja Robert Bergh, sokeain lehtien toimittaja Anna Friman, Helsingin Sokeainkoulun opettaja Laina Nieminen, toimittaja ja kirjapainon johtaja Oskari Lehtivaara, kirjapainotyöntekijä Kaija Juvonen, hierojat Mandi Hyvärinen ja Elmi Pekkala sekä ruotsinkielisen sokeainkoulun (Svenska Blindskolan) opettaja Wolmar Sjöholm, hieroja Arne Åberg.


Ilmainen esperantokurssi verkossa https://lernu.net/fi